KUOPIOROCK 15 vuotta - Juhlavieraiksi Megadeth (US) ja kaikki kovat kotimaiset!

  • Kuopio Rockcock järjestetään 28.-29.7.2017 jo 15. kertaa.
  • Festivaalin pääesiintyjäksi Megadeth (USA), mukana kaikki kovat kotimaiset Sonata Arctican ja Jenni Vartiaisen johdolla
  • Festivaalin kaikki lipputyypit myynnissä nyt

Kuopion Väinölänniemellä juhlittava Kuopio RockCock –festivaali julkaisee lähes koko ohjelmistonsa. 15-vuotiaan festivaalin pääesiintyjäksi on varmistunut yhdysvaltalainen rocklegenda Megadeth. Dave Mustainen johtama, vuonna 1983 perustettu orkesteri on julkaissut uransa aikana 14 studioalbumia, joista uusin Dystopia näki päivänvalon tammikuussa 2016. Trash metallin uranuurtajana tunnettu orkesteri on nykyään yksi ”neljästä suuresta” rockbändistä, jonka tunnetuimpia kappaleita ovat mm. Symphony of Destruction, A Tout Le Monde, Train of consequenses sekä She-Wolf.  

Kuopiorockin ohjelmistossa näkyvät myös kaikki kovat kotimaiset. Festivaalin kevyemmästä musiikista vastaavat mm. lavoille palaava Jenni Vartiainen, Himmee –kiertuellaan parhaillaan pitkin maata kiertävä Mikael Gabriel sekä Vain Elämää –sarjan viimeisimmällä kaudella nähty Lauri Tähkä. Ensimmäistä kertaa Kuopiorockissa tulevat esiintymään mm. hiphopbilebändi Roope Salminen & Koirat sekä tunteita tulkitseva Juha Tapio. Festivaalin rockpohjaista linjaa puolestaan ovat jo aiemmin julkaistujen Popedan, Michael Monroen ja Viikatteen lisäksi mm. juuri Tuplapyssyt –konserteillaan Hartwall Areenan valloittanut Apulanta, helmikuussa uuden Bringer of Pain –albuminsa julkaiseva Battle Beast sekä Kuopiossa kotikentällään esiintyvä Turmion Kätilöt.

Esiintyjäjulkaisujen festivaalin kaikki pääsyliput ovat nyt myynnissä valtakunnallisesti Tiketissä ja Lippupisteessä, sekä paikallisesti Kuopion F-Musiikissa ja Ale Pupissa. Myynnissä on niin 2 päivän liput kuin 1 päivän liput, kaikki vip-liput sekä leirintään liittyvät liput. Festivaalin 15-vuotisjuhlan kunniaksi otetaan huomioon ihan kaikenikäiset asiakkaat. Festivaalin uutuustuote on 3-10-vuotiaille lapsille suunnattu lasten päivälippu, joka on suunnattu vanhemman kanssa festivaalille saapuville junioreille. 2-vuotiaat ja sitä nuoremmat pääsevät festivaalille maksutta pääsylipun omaavan vanhemman kanssa. Varsinainen juhla on kuitenkin siinä, että Kuopiorock toivottaa tervetulleeksi yli 70-vuotiaat asiakkaat maksutta tapahtumaan, mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty.

”Kuopiorock on koko kansan tapahtuma niin ikään, näköön kuin kokoon katsomatta. Meistä on erittäin tärkeää, että pääsemme tarjoamaan elämyksiä niin ihan jokaiselle, niin festivaalin nuoremmille kuin varttuneemmille asiakkaille. Haluamme kuroa myös ikäpolvien välistä kuilua kiinni toivottamalla erittäin lämpimästi tervetulleeksi yli 70-vuotiaat vieraat tutustumaan tapahtumaan, vaikkei nykymusiikki olisikaan niin sydäntä lähellä. Rokki nimittäin kuuluu kaikille!”, toteaa festivaalipäällkkö Allu Koskinen.

Juhlavuosi tulee näkymään Kuopiorockin tämän vuoden toiminnassa vielä monellakin tapaa, eikä joulukuussa myyntiin tullut Kuopio RockCock Olut tule olemaan ainoa festivaalituote, joka myyntiin lasketaan. Tuotteista ja muista yllätyksistä tiedotetaan kevään ja alkukesän aikana.

Seuraa Kuopiorockin juhlavuotta sosiaalisessa mediassa:
#kuopiorock
#rokkikuuluukaikille

Artistit

Perjantai: Megadeth (USA), Jenni Vartiainen, Antti Tuisku, Stam1na, SANNI, Kaija Koo, Klamydia, Teflon Brothers, Lauri Tähkä, Mikael Gabriel, Battle Beast
Lauantai:  Haloo Helsinki!, Sonata Arctica, Michael Monroe, Viikate, Apulanta, Turmion Kätilöt, Popeda, JVG, Roope Salminen & Koirat, Juha Tapio, Brother Firetribe

Liput
Festivaalin kaikki lipputyypit ovat nyt myynnissä valtakunnallisesti Tiketissä ja Lippupisteessä. Paikallisesti lippuja myy Ale Pupi Kuopio sekä Kuopion F-Musiikki. Lipunhinnat sisältävät palvelumaksut.

Osta liput täältä