Timo Rautianen & Trio Niskalaukaus mukaan Kuopion juhlavuoteen

· Kuopio Rockcock järjestetään 28.-29.7.2016 jo 15. kertaa.
· Lisää ohjelmajulkistuksia festivaalille: Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus palaa esiintymislavoille
· Festivaalin alue uudistuu: Väinöstagelle enemmän ohjelmaa, Kasinolava jää historiaan

 
Kuopion Väinölänniemellä vietettävän Kuopio RockCock –festivaalin ohjelmisto täydentyy. 15 –vuotias festivaali on jo aiemmin julkaissut pääesiintyjäkseen yhdysvaltalaisen rocklegenda Megadethin. Legenda-osasto jatkuu myös kotimaisella osaamisella, sillä viime viikolla julkaistun Dingo –yhtyeen legendaarisimman kokoonpanon lisäksi festivaaliohjelmistoon on kiinnitetty jyväskyläläislähtöinen raskaan rockmusiikin uranuurtaja Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus.
 
Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus aloitti uransa 1996, ja päätti sen jääden määrittelemättömän mittaiselle tauolle joulukuussa 2004. Marraskuussa 2006 yhtye uutisoi laittaneensa pillit lopullisesti pussiin. Kuopiorockissa yhtye nähtiin kesällä 2004, ensimmäisessä Väinölänniemellä vietetyssä ”Rokissa”. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat Lumessakahlaajat, Surupuku sekä Hyvä Ihminen.
 
Taukonsa aikana yhtye esiintyi kaksi kertaa salanimen turvin: Helsingin Tavastia -klubilla 2009 sekä kitaristinsa Jarkko Petosalmen 40-vuotissyntymäpäivillä kesäkuussa 2016, jolloin yhtye juhlisti myös 20-vuotiasta olemassaoloaan. Kuopiorockissa yhtye esiintyy lauantaina. Paluu lavoille on odotettu, ja tuo mukanaan myös uutta musiikkia.
Uusi Pitkän kaavan mukaan –single julkaistaan 23.2, ja se on esimakua uudelta, syksyllä julkaistavalta albumilta.

"Koko tämän takaisintulon ehdoksi itselleni ja muille olin asettanut sen, että me teemme myös uutta musiikkia. Ilman sitä en koskaan olisi ryhtynyt tähän. Oli hienoa huomata, että muut olivat samaa mieltä. Olenkin hyvin innostunut nykytilanteesta, sillä on hauskaa kuulla, miten 12 vuoden eletty elämä kuuluu bänditovereiden tekemisissä. Tai voihan olla niinkin, ettei se kuulu mitenkään. Eikä sekään haittaa! Aika näyttää”, kertoo Timo Rautiainen.
 
Kuopiorockin ohjelmisto täydentyy myös yhdellä kokonaisella lavalla. Samalla myös festivaalialue uudistuu. Aluemuutos koskee Peräniemen Kasinolla sijainnutta Kasinolavaa sekä ranta-alueella sijainnutta Väinöstagea. Kasinolavaa ei tänä kesänä Kuopiorockissa enää nähdä, vaan ohjelmisto siirtyy Väinölänniemen uimarannalla sijaitsevalle Väinöstagelle.
 
”Aiemmin uransa alkupuolella olevat orkesterit saivat aiemmin näytönpaikan Kasinolavalla. Haluamme kuitenkin tuoda heidät lähemmäksi yleisöä, jotta useampi korvapari kuulisi uutta ja tuoretta musiikkia. Ja mikäs sen mukavampaa kuin makoilla rantahiekassa ja kuunnella vähän rokkia”, maalailee Festivaalipäällikkö Allu Koskinen.
 
Väinöstagen ohjelmassa nähdään perjantaina mm. kuopilaiset metalliyhtyeet Metalhazard ja Marras, jyväskyläläinen trash metal -yhtye Inkvisitor sekä kuopiolainen rocktrio Kaikkeus. Lauantaina lavan valtaavat mm. oululainen rock-yhtye Groupie Hight School, paikallinen deathmetal yhtye Unhoped sekä kuopiolainen hard rock yhtye Blockbuster. Väinöstagen lauantaille on tulossa vielä yksi esiintyjä, joka  valitaan Kuopiorockin ja Henry’s Pub Kuopion yhteisen Bändikilpailun perusteella. Bändien lisäksi Väinöstagella päästään molempina iltoina nauttimaan 90-luvun musiikista ja tunnelmasta, kun festivaalipäivän päätteeksi SKYB – Savon Kovimmat Ysäribileet –valtaavat koko ranta-alueen.
 
Lisää Kuopirock –uutisia luvassa huhtikuussa.
 
 
Seuraa Kuopiorockin juhlavuotta sosiaalisessa mediassa:
#kuopiorock
#rokkikuuluukaikille
@kuopiorockcock
www.kuopiorock.fi§§§§§§
www.facebook.com/Kuopiorock
 
ARTISTIT
Perjantai: Megadeth (USA), Jenni Vartiainen, Antti Tuisku, Stam1na, SANNI, Kaija Koo, Klamydia, Teflon Brothers, Lauri Tähkä, Mikael Gabriel, Battle Beast, MetalHazard, Kaikkeus, Marras, Inkvisitor sekä Savon kovimmat ysäribileet

Lauantai:  Haloo Helsinki!, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Sonata Arctica, Michael Monroe, Viikate, Apulanta, Turmion Kätilöt, Popeda, JVG, Roope Salminen & Koirat, Juha Tapio, Brother Firetribe, Block Buster, Unhoped, TBA, Groupie High School sekä Savon kovimmat ysäribileet
 
LIPUT
Festivaalin kaikki lipputyypit ovat nyt myynnissä valtakunnallisesti Tiketissä ja Lippupisteessä. Paikallisesti lippuja myy Ale Pupi Kuopio sekä Kuopion F-Musiikki. Lipunhinnat sisältävät palvelumaksut.
 
2 PÄIVÄÄ 99 euroa
2 PÄIVÄÄ VIP 189 euroa
PERJANTAI 69 euroa
PERJANTAI VIP 105 euroa
LAUANTAI 65 euroa
LAUANTAI VIP 105 euroa
LASTEN PÄIVÄLIPPU PE 11,50 euroa
LASTEN PÄIVÄLIPPU LA  11,50 euroa
LEIRINTÄLIPPU 30 euroa
AUTOPAIKKA LEIRINNÄSSÄ 40 euroa
CARAVANPAIKKA 50 euroa
 
Lisätiedot
N.C.D. Production Oy Festivaalipäällikkö Allu Koskinen, allu@kuopiorock.fi
N.C.D. Production Oy Promoottori Timo Isomäki, timo.isomaki@promoter.fi

Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen haastattelupyynnöt:
Dex Viihde, Jutta Vetter, jutta.vetter@dexviihde.fi
Pressikuvat: www.dexviihde.fi/artisti/timo-rautiainen-trio-niskalaukaus/